Tyttö Andössa Vahtivuorossa

Tyttö Andössä, Petteri Ahtikivi      Vahtivuorossa, Sonja Koski

Sääntömääräiseen vuosikokoukseen Ravintola Linnassa osallistui 26 seuran jäsentä.  Otto Mikkelän johtamassa kokouksessa vahvistettiin toimintakertomus ja tilinpäätös sekä myönnettiin hallitukselle vastuuvapaus 87. toimintakaudelta (1.11.08 – 31.10.09). Päätettiin pitää seuran vuosikokouksessa päätettävät maksut ennallaan ja hyväksyttiin talousarvio 88. toimintakaudelle.

Kokouksessa päätettiin seuran ansiomerkeistä ja jaettiinmyös purjehdusmerkit ja kiertopalkinnot.  Vesa Härköselle myönnettiin merkittävistä ansioista seuran hyväksi tehdystä työstä hopeinen ansiomerkki sekä Ismo Hämäläiselle ja Nova van der Endelle ansiomerkit. Kultaisen purjehdusmerkin edellyttämän suorituspistemäärän oli saavuttanut Jani Lehti. Hopeisen purjehdusmerkin edellyttämän pistemäärän olivat saavuttaneet Nova van der Ende, Mikko Kotamies, Kimmo Aromaa, Piritta Aromaa sekä Mika Aromaa, joka nejljännen hopeamerkin myötä sai nyt kultaisen.  Jyrki Santaholma sai purjehdusmerkin sekä Hannu Koponen ja Olli Koponen matkapurjehdusmerkin.

Merkittävimmät kiertopalkinnot menivät tänä vuonna Jani Lehdelle ja hänen kipparoimalleen Lexukselle. Jani sai J M Luukkosen Muistomaljan eniten mainetta ja kunniaa tuoneelle veneelle sekä Ilkka Tuomisen Muistomaljan parhaalle purjehtijalle. Pekka Ritala palkittiin Scabapomos Prize palkinnolla toiminnasta kilpailulautakunnassa, Kim Lindholm HSK:n Maljalla talkoosuorituksesta  ja Sara Turunen Jaskan Pytyllä suurimmasta juniorikippareiden starttimäärästä. Nova van der Ende sai kommodori Matti Nurmisen pokaalin suurimmasta starttimäärästään ja kommodori Otto Mikkelän Nuorisomaljan toiminnastaan juniorityön hyväksi.

Kokouksen yhteydessä julkistettiin myös valokuvakilpailun tulokset. Kilpailuun oli toimitettu ennätykselliset 88 kuvaa yhteensä 14 osallistujalta. Purjehduskuvien sarjan voitti Sonja Koski, saarikuvat Petteri Ahtikivi, tilannekuvat Markus Levlin ja juniorisarjan Kristian Levlin.

Krakskär Kalaparvi

Krakskär, Markus Levlin             Kalaparvi, Kristian Levlin

Kokouksen jälkeen kuultiin Sam Öhmanin mielenkiintoinen esitys Tieto Enator – veneen seikkailuksi muodostuneesta osallistumisesta Class 40 veneiden La Solidaire du Chokolat kilpailuun Ranskasta Meksikoon.

Tällä sivulla olevat voittajakuvat aukeavat klikkaamalla suuremmiksi ja muutkin palkitut kuvat tulevat näille sivuille myöhemmin. Kilpailun tulokset tästä Fotoskaba 09. (pdf)

Leave a Reply

Merenkävijät ry, Puistokatu 3 C 00140 Helsinki gsm. 040 5130888, puh. (09) 687 220 90, fax. (09) 638 638, sähköposti: toimisto (ät) merenkavijat . fi