“Olen ollut Merenkävijäin jäsenenä 1950-luvun loppu puolelta 60-luvun alkupuolelle. Tältä ajalta minulla on joitakin valokuvia, jotka mahdollisesti sopivat perinnekuvastoonne.
Valokuvat on skannattu mustavalkoisista kuvista, laatu ei siten ole kovin kehuttava.

Kaksi ensimmäistä kuvaa ovat seuran sen aikaisista junioriveneistä, sulkaveneistä, joita oli 3 kpl. L 51:tä kipparoi Matti Jokinen, minä gastasin.

Hait olivat sen ajan kilpaveneitä, kuvassa Jack Le Lovarnìn Bel-Ami. Pisin kilpailu oli matkapurjehdus H:ki-Hanko regattaa edeltävinä päivinä.
S/y Haisu oli Teekkaripurjehtijoiden hai ja s/y Hulda.

Marius Hörhammerin Kansanvene F L17. Huldalla tein ensimmäisen pitkänmatkan purjehdukseni 1956, kun kävimme Mariuksen kanssa Tukholmassa.

S/y Cecile oli Pentti Leppäluodon matkavene, jolla käytiin 1958 Norrtäljessä.

Ensimmäinen oma veneeni, s/y Donna, Lightning 4013, oli käytössä “matkaveneenä” Sulkaniemen matkoilla!! Sillä ei kilpailtu. Mäntypuinen vene oli rakennettu Loviisassa.

1962 ostettiin Jarmo Törneblomin kanssa yhteinen kilpavene, Vikla 10528, Gallinago nimeltään. Runko oli lasikuitua ja kansi vaneria. Masto oli ostettaessa puinen, mutta onnekkaan mastohaverin jälkeen saatiin tilalle alumiinimasto. Kölikin oli alun perin rautainen, mutta muutettiin ensi tilassa alumiiniseksi. Purjeetkin piti salakuljettaa siihen aikaan Ruotsista tai Tanskasta. Tällä veneellä kilpailtiin aluksi Merenkävijäin lipun alla, kunnes sitten vaihdoimme seuraa.”

Juniorivene Sulka L51

Sulka L 50

Hai 101 Bel-Ami

Haisu ja Hulda

Hait Hki-Hanko matkakilpailussa 1950-luvun lopussa

Hulda F L17

s/y Cecile, 1958

Donna L4013

Gallinago, L10528

Kesän 1945 Helsingin seudun kilpailukalenteri on myös mielenkiintoinen ja sitä on hauska verrata nykyiseen kilpailutoimintaan.

Tästä vuosikirjasta on skannattu Perinnearkistoon poikkeuksellisesti myös mainokset, joita onkin yli puolet kirjan sivumäärästä. Mainokset otettiin mukaan, koska ne kertovat omalla tavallaan aikansa arkipäivästä ja ovat todellakin erilaisia kuin tämän päivän mainokset sekä visuaalisesti että sisällöltään.

Hauskoja lukuhetkiä!

Vuosikirja 1945

Artikkelissaan Särkänlinnan rakennuskysymyksistä arkkitehti Oiva Kallio, jonka kynän jälki näkyy Särkällä hyvin tänäänkin, ehdottaa bastioni von Törnen kehittämistä tehokkaaseen käyttöön.

Kallion ehdotuksen mukaan Törnen yläkertaan saisi tilat 250 hengen tilaisuuksille. Suunnitelmat ovat vuodelta 1932. Pitkään on siis suunniteltu Törnen käyttöä. Muun ohella viranomaismääräykset ovat tehneet suunnitelmien toteuttamisen nykypäivänä vaikeaksi.

Leo Louhijan katsaus klippereihin ja Heikki Holman, sittemmin merikapteenin, kokemukset maailmanympäripurjehduksilta purjelaivoilla ovat jäsentemme omaa historiankirjoitusta!

Toimintakertomuksen lisäksi on skannattu myös Juniorijaoston ensimmäisen toimintavuoden toimintakertomus. Juniorijaoston perustamisessa yhteistyö partiolippukuntien kanssa oli tärkeää.

SPL’n ja Merenävijöiden veneluettelot mahtuivat tuolloin molemmat vuosikirjaamme. Hauska katsoa mitkä veneluokat olivat silloin suosittuja.

Vuosikirja 1946

Vuosikirjassa on artikkelit merenmittauksesta sekä laivanrakennuksesta ja merenkulusta Suomessa 1500-1600 luvuilla. Nämä hienot katsaukset skannataan erikseen jäsenten luettavaksi.

Harald Nybergin kertomus Merihain kesäpurjehduksesta 1946 muistuttaa mieliimme, että Porkkalan alueen läpi purjehtiminen vaati tuolloin luvan ja rajavartioston ohjeet olivat tiukat.

Seuramme 25-vuotisjuhlista on katsaus kuvineen sekä luettelo onnittelutervehdysten esittäjistä.

Toimintavuoden aikana seuralle valmistui 5 sulkavenettä, joista kaksi oli voittoina junioritoimikunnan venearpajaisissa. Helsingin venemessuilla Merenkävijöiden omalla osastolla arvottiin “drakevene” M-1947. Arpajaiset olivat varsin tuottoisat seuralle. Kaksikymmentäviisivuotiskilpailuista tuotettiin lyhytelokuva, jota esitettiin Suomen elokuvateattereissa.

Vuonna 1948 seura teki vuokrasopimuksen puolustusministeriön kanssa Granlandetin saaresta.

Vuosikirja 1948-1949

Pekka Rajala

2. Milloin liittynyt Merenkävijöihin?

01.07.1966

3. Minkälainen miehistö?

Oma perhe: vaimo Pirkko ja lapset Anneli, Jouni ja Mirkka sitä myöten kun pysyivät kannella. Myöhemmin lapset siirtyivät omia veneitään purjehtimaan tai gasteiksi kavereittensa kilpaveneisiin.

4. Miten oppinut purjehtimaan?

Ystävien avulla keskisuomalainenkin oppi purjehtimaan! Oppia antoivat mm. Lauri Mehto folkkarillaan ja varsinkin 1966 Antti Oksanen Suomenlahden kilpailuissa hänen ”Najadissaan”.

5. Miten innostui?

Alkukipinä leimahti Turussa 1951, kun kaupungin rakannustoimiston suunnittelijaväki teki purjehdusretken Eero Evinsalon purjeveneellä Rymättylään. Olin silloin ensimmäisen kerran purjehtimassa merellä ja kokemus oli niin upea, että päätin joskus hankkia purjeveneen!

6. Minkalainen vene, montako ollut, millaisia?

Ensimmäinen oli S/Y MOMENTO KR-L60, jonka ostin Erkki Volaselta 1966. Suunnittelija P-O.Blomqvist ja rakentaja Henry Orrmanin veistämö. Momento oli mahonkinen slooppi, 6,85 x 2,2,m, syväys 1,45 m ja paino 1,7, t. Toinen oli S/Y ELINA MK 60, jonka ostin 1973. Vene oli lujitemuovinen SVEA 36, rakentaja Joemarin Oy. Onneksi tein veneen varustuksesta niin yksityiskohtaisen sopimuksen, että sain sen pesästä varustamon mentyä konkurssiin.

Kolmas oli S/Y TRIOLI L 1689, jonka ostin Jorma Nymanilta 1984. Vene oli rakennettu 1980 Jonmeren telakalla lujitemuovista ja oli tyyppiä Jon 33. Olimme Sulkaniemen poukamassa ihailleet tätä tyyppiä ja nyt saimme onnellisen sattuman kautta sen hankkia. Myin veneen 1995.

7. Purjehduskokemus. Onko harrastanut kilpapurjehdusta?

Perheemme purjehdukset olivat lomapurjehduksia Suomenlahdella ja Saaristomerellä, eteläisin kääntöpiste oli Gotlanti. Kesälomani pituus oli yleensä vain kaksi viikkoa, mikä kyllä käytettiin tehokkaasti.

Purjehdusseurojen pikkukilpailuihin osallistuimme Helsingin ja Porvoon vesillä.

8. Minkälaisia muutoksia havainnut purjehduksensa aikana ympäristössä ?

Olemme perheen kesken todenneet että yhteinen purjehdusaikamme 1966-95 oli ”niitä vanhoja hyviä aikoja”, jolloin moottorialukset väistivät purjehtijaa, retki- ja luonnonsatamissa oli tilaa eikä merilevälauttoja ollut. Emme siis kokeneet vielä sitä yllättävän nopeaa muutosta huonompaan suuntaan, mikä sittemmin on kiusannut ja kiukuttanut veneilijöitä.
Merimiestaidottomia veneilijöitä kuuluu olevan yhä enemmän.

9. Mitä purjehdus antaa?

Nyt kun luemme vuosikymmenten takaisia lokikirjojamme ja katselemme niitä satoja valokuvia purjehdusretkiltämme, koemme tunnelmat ja tapahtumat hyvinkin tarkasti uudelleen. Muistamme ne monet purjehdushullut ystävämme, jotka yhä uudelleen tapasimme kesästä toiseen melkeinpä samoissa satamissakin. Ne ovat kullan arvoisia muistoja.

10. Omat purjehduskokemukset, ”highlights”

Totta kai ensimmäisenä purjehduskesänä koettu elokuun myrsky 1967 on jäänyt lähtemättömästi mieliimme. Olimme silloin Sulkaniemessä, toki hyvässä turvassa ja mertsareiden seurassa. Saimme kuitenkin pari tärkeää opetusta tuleville kausille. Myrskytuulen pyöriessä ympäri tulimme tilanteeseen, että vene piti siirtää sisälahteen ponttoonilaituriin. Kukapa muu kuin aina auttavainen Olavi Eriksson astui Momenton kannelle ja sanoi ensi sanoikseen:”Kuule Pekka, köysien pitää kannella olla aina hyvässä järjestyksessä!” Myrsky kesti yli viikonvaihteen. Maanantaina rupesi veneitä jo lähtemään, ensimmäisenä Antinojan Eikka Maijansa kanssa. Komeasti pursi kryssasi salmesta vaahtopäiselle merelle kohti länttä.
Viikonvaihde oli raskas ja vähäuninen. Sattuipa vielä sellainenkin yhteensattuma, että minulla oli satamavartiovuoro seuraavana yönä.

11. Mitä ominaisuuksia vaatii?

Opiskelin alkuun heti teoriat: Työväenopistossa laivuri- ja navigointikurssit ja SPR:n opastuksella ensiapukurssit.

Maakravun kysymykset ohitetaan. Pekka Rajala lähettää Tapiolasta ystävällisiä terveisiä.

Pekka Rajala/Eija Telaranta

Simo Tunkelo.

2. Milloin liittynyt Merenkävijöihin?

Simo on liittynyt Merenkävijöihin vuonna 1978. Hänen miehistönään ovat perhe, eli vaimo ja kolme lasta, tai kaverit. Simo on ollut Merenkävijöiden kommodorina vuosina 2000 – 2003 sekä I varakommodorina 2004- 2006, kommodorina 2007-2008 ja muissa hallitustehtävissä 2009-.

3. Miten oppinut purjehtimaan?
”Aloitin purjehtimisen meripartiossa. Ensimmäiset purjehduskokemukset olivat lähellä kotiani Otaniemen lahdella 1969. Ollessani 11-vuotias isä perusti Otaniemen Meripojat, seuran, jossa purjehdittiin ahkerasti. Merenkävijöistä ostettiin optimistijolla ”Kitty” ja tämä lisäsi purjehdusintoa. Lapsuudessani meri oli aina lähellä. Kavereita oli paljon ja heidän kanssaan mentiin purjehtimaan joskus järvellekin. Purjehdus oli kaiken kaikkiaan hauskaa leikkiä. ”

4. Minkalainen vene, montako ollut ja millaisia?
Ensimmäinen vene oli optimisti, joka oli puuvene. Toinen vene oli 505, jonka kansi oli puuta. Kolmas vene oli Olsson 29. H-veneitä on ollut 4 kpl kaiken kaikkiaan veneitä on ollut yhteensä 7 venettä.

5. Purjehduskokemus
Simo on harrastanut aktiivisesti sekä kilpa- että matkapurjehdusta 7-vuotiaasta 47-vuotiaaksi. Luonteeltaan hän kertoo olevansa kilpapurjehtija. Matkat ovat suuntautuneet pääasiassa Itämerelle mutta myös Atlantilla Simo on käynyt muutaman kerran.
Raumanmeren purjehduskilpailuista vuonna 1986 Simo palasi Helsinkiin vaimonsa ja pienen lapsensa kanssa. Tämä matka on jäänyt erityisesti mieleen.

6. Kilpailusaavutuksistaan Simo mainitsee H-veneellä Suomen Mestaruussarjassa vuonna 1994 saavutetun 10. sijan, sekä Tanskan avoimissa H-venekilpailuissa 1991 voitetun pronssisijan. Tämä kilpailu oli tasoltaan olympialaisten luokkaa, koska mukana oli olympiapurjehtijoita. Simo kertoo vaimonsakin joskus osallistuneen kilpailuihin. Simo kuitenkin lopetti kilpapurjehduksen vuonna 1994. Hän harrastaa nykyään matkapurjehdusta meren ehdoilla ja on siinä mielessä merenkävijä. Vaimonsa kanssa hän mielellään valitsee suunnan, jossa tuuli on myötäinen.

7. Kysymykseen vuosien mittaan tapahtuneista ympäristön muutoksista Simo vastaa havainneensa monia muutoksia. ”Kaksikymmentäviisi vuotta sitten vedet olivat kirkkaita, toisin kuin nyt. Myös tuulet ovat kääntyneet. Ennen myrskyt olivat säännöllisesti kesäisin. 1970-luvulla myös purjehtijoiden määrä oli paljon pienempi. Nykyään purjehdusta ei enää pidetä snobilajina.”

8. Mitä purjehdus antaa?
”Purjehdus antaa paljon kokemuksia. Sen parissa tapaa paljon ihmisiä ja saa uusia ystäviä. Luonnossa voi liikkua luonnon ehdoilla.”

9. Purjehdus Raumalta Helsinkiin aloitusvuosina perheen kanssa oli mielenkiintoinen. Paikallinen purjeneuloja ompeli spinakkeripussista metrin pituisen sängyn, jossa tyttäremme Riikka saattoi nukkua. Aina vendan aikana tyttö kierähti puolitoista kierrosta ja venettä piti ajaa niin, että lapsi oli oikeassa asennossa. Kryssi oli tosi tarkkaa. Purjehduksen askeettisuus ja lähellä luontoa oleminen viehättivät. Ajoimme kerran venettä kun minun piti mennä vessaan. Vaimoni Rita tuli pinnaan. Sinä aikana tuli yllättäen reimari ja vaimo kysyi miltä puolelta ajetaan. Vastasin että ”oikealta” puolelta tarkoittaen sitä millä puolella kiveä ei merkin mukaan ollut. Tietysti ajoimme kivelle. Tämän jälkeen opeteltiin reimarit ja käytiin kurssit. Viime kädessä kipparilla on kuitenkin veneessä purjehdusvastuu.

10. Simon kertoman tarinan mukaan ruotsinkieli oli Ahvenanmaalla haaste. Eräs ruotsinkielinen purjehtija sanoi: ”Olkaa tarkkoja siellä ne puhuu vain Suomea”. Ahvenanmaalainen luuli näet Simoa ruotsinkieliseksi, vaikkei hän omasta mielestään ole vahva ruotsin kielessä.

11. Entä millaisia ominaisuuksia purjehtijalta vaaditaan? Simon mielestä tärkein on kunnioitus merta kohtaan. Meriolosuhteissa voi tapahtua mitä vain. Varusteiden on myös oltava kunnossa myrskyyn jouduttaessa. Miehistön on hallittava tilanteet, kunnioitettava luontoa ja elettävä luonnon ehdoilla.

Sarjaan ”maakravun kysymyksiä” Simo vastaili seuraavasti:
Pelottaako? ”Merellä useasti. Meren kunnioittamista ovat tuoneet myrskykokemukset. Joskus myrskyn jälkeen olen ajatellut, ettei koskaan enää. Kerran olin lähellä tilannetta, jossa miehistö olisi saattanut hukkua. Merellä näkee, miten lähellä kuolemaa voi olla. Tämä pistää hiljaiseksi. Muutama kaverini on kuollut. En siis mene veneeseen ilman pelastusliivejä ja olen tottunut niihin.
Paljonko purjehdus maksaa? ”Sopivasti. Panostukset ovat olleet sellaisia, että olen pystynyt lähtemään merelle. Muu talous pitää budjetoida sen mukaan. Purjehdus on sen arvoista.”
Entä viranomaistoimet ja lisääntyvä tietojen kerääminen sekä henkilöistä että veneistä? ”Meripelastuksesta on joskus soitettu ja tiedusteltu jostain Merenkävijöiden rekisterissä olleesta veneestä. Tietojen kerääminen on hyvä asia, jos ei mennä yliholhoukseen. Merivartijoilta saa hyvää palvelua. Jos kaikkia viittoja ei vaihdeta vihreiksi ja punaisiksi, olen viranomaisiin ihan tyytyväinen.”
Hygienia veneessä? Hygienia ei ole tuottanut ongelmia. Menen mereen uimaan ja pesen hampaat merivedellä. Gotland Runtissa oli 8 hengen miehistö. Mukana ollut lääkäri piti huolen käsien desinfioinnista ja puhtaudesta vatsatautien välttämiseksi. Septitankit ovat hyviä. Veden saa aina veneessä lämpimäksi.”
Onko jotain tärkeämpää kuin purjehdus? ”On, perhe. Purjehdus on osa elämää. On huolehdittava, ettei kenellekään käy vahinkoja. Harrastus on kiva, koska siihen liittyy sekä leikkiä että arvoja. Laituriparlamentti suhtautuu joskus kriittisesti. Normaalisti hallituksen jäsentä pitäisi kunnioittaa. Merenkävijöillä on satamien hankkimisessa ja talkootyössä pitkä historia ja seurasta löytyy paljon osaamista. Pitää pohtia annetaanko Merenkävijät jälkipolville parempana kuin seura oli 100 vuotta sitten ja ovatko seuraavat 100 vuotta vasta alkamassa.”
Muita kommentteja. ”Kilpailuihin tarvitaan suuri määrä järjestelijöitä. Toimin tällä hetkellä talousvaliokunnassa. On ollut kunnia olla seuran kommodorina kaksi kautta. Sen jälkeen tuntui, että ei ollut enää tarpeeksi annettavaa seuralle.”

Simo Tunkelo/Eija Telaranta

Arkiston sivuilla on myös Lars Petterssonin artikkeli “Särkänlinnan vaiheita” 25-vuotisjulkaisustamme vuodelta 1947. Lars Pettersson asui pitkään Suomenlinnassa ja toimi mm. Helsingin yliopiston taidehistorian professorina.

Historiasta kiinnostuneiden on hauska vertailla näitä kahta artikkelia sekä sisällön että tyylin puolesta; 20-luvun tarinallisuutta ja 40-luvun asiakeskeisyyttä. 1928 vuosikirjassa ihastuttaa myös kansallisromanttinen ulkoasu, muun muassa Tandelfeltin atikkelin anfangi, koristeellinen alkukirjain.

Vuosikirja 1928, osa 1

vuosikirja-1928-osa-2.pdf

Vuosikirja 1928, osa 3

1. Nimi?
Raimo Aromaa

2. Milloin liittynyt Merenkävijöihin?
Olen liittynyt Merenkävijöihin v. 1951 ja alkanut kilpailla seuran lipun alla Lightning-luokassa v. 1952

3. Minkälainen miehistö?
Lightningeihin, joita omistin vuosien mittaan neljä (L-4135, Tuulia, L-5544 Kesäheila, L-7888, Tuuletar, L-11544, Kesäheila II), koulutin kilpamiehistöihin noin 35 vuoden aikana noin 15-20 poikaa ja tyttöä. Menestynein miehistöni on ollut veljeni Terho ja hänen tyttöystävänsä-morsiamensa-vaimonsa Hannele os. Paukku, joiden kanssa voitimme Suomen mestaruuden vv.1957 ja 1958 ja olimme EM-kisoissa kuudes 1958. Muita useita vuosia miehistössäni toimineita sukuumme kuuluvia ovat olleet poikani Juha sekä sisareni lapsista Tero ja Tiina Paukku. Lyhyemmistä kausista veneessäni on nauttinut lisäksi 13 muuta sukuumme kuuluvaa, mukaan luettuna isäni. Huvipurjehduksilla Sulkaniemeen, Granlandetiin, Loviisaan ja Kotkaan sekä kotivesillä on ollut mukana lisäksi koko joukko useimmiten nuorta väkeä.

4. Miten oppinut purjehtimaan?
Purjehtimisen alkeet opin isältäni, joka myös rakensi harrastuksena kolme ensimmäistä purjevenettäni: ensimmäisen jatkosodan asemasodan aikana Äänisjärven rannalla toimiessaan siellä rannikkotykkipatterin komentajana, seuraavan v. 1945 Miessaaressa ja ensimmäisen Lightningini 1951 Suomenlinnassa.

5. Miten innostui ?
Olen syntynyt Koiviston (nykyisin Primorsk) Koivusaaressa, jossa isäni toimi Saarenpään linnakkeen tulenjohtoaliupseerina, joten meri tuli tutuksi jo kapaloissa. Sotien jälkeen asuimme Miessaaressa, Rysäkarilla ja Suomenlinnassa, josta 1955 jouduimme siirtymään mantereelle isäni jäätyä eläkkeelle. Merenkävijöissä tutustuin toisiin Lightning-purjehtijoihin, jotka yllyttivät minua kokeilemaan kilpapurjehdusta. Ostimme spinaakkerin täydentämään purjevarustustamme ja siitä se sitten lähti.

6. Minkälainen vene, montako ollut, millaisia?
Kaksi ensimmäistä venettäni olivat isäni suunnittelemia. Jatkossa tuli siis 4 Lightning-venettä. Alkaessani tutustua vammaisten purjehdustoimintaan hankin kansainvälisen 2.4 mR-luokkaan kuuluvan yhden hengen köliveneen, jolla kilpailin vuodesta 1987 vuoteen 2005. Lisäksi omistin useita vuosia käytettynä ostamani My-luokan veneen, jonka myin pari vuotta sitten. Viisi ensimmäistä venettäni olivat puuta ja loput kuttaperkkaa. Olen kyllä vieläkin englantilaisten perinteisten purjehtijoiden kannalla: “Wooden yacht is SHE, grb-boats are IT”.

7. Purjehduskokemus?
Kuten on ilmennyt olen purjehtinut kilpaa vuodesta 1952 vuoteen 2005. Yli 30 vuotta Lightningillä ja sen jälkeen 2.4 mR veneellä, jolla parhaat saavutukseni ovat vammaispurjehduksen avointen EM-kilpailujen hopeamitalit 1986 ja 1987 Tanskassa. Avoimissa kilpailuissa (=vammaiset ja vammattomat samoissa kilpailuissa samoin ehdoin) olen osallistunut SM-,PM- ja MM-kilpailuihin sekä kymmeniin avoimiin kotimaisiin kisoihin. Vammaispurjehduksen 3-hengen miehistöllä purjehdittaviin Paralympiakisoihin osallistuin v. 1996 Atlantassa (sija 10.) sekä MM-kisoihin 6 kertaa (paras sijoitus 3. sija Isossa Britanniassa) ja EM-kisoihin 3 kertaa (parhaat sijat kaksi kuutossijaa).

8. Minkalaisia muutoksia havainnut purjehduksensa aikana ympäristössä?
Meri on saastunut. 50-luvulla ei tarvinnut mennä kauaksikaan Särkältä kun pystyi näkemään meren pohjan ja kalojakin noin 2-5- metrin syvyyteen. 80-luvulla näkyvyys veden alle alkoi olla puolen metrin luokkaa ja Suomenlinnan ulkopuolella osuin kerran paksuun öljylauttaan, jonka peseminen veneen kyljistä ja pohjasta oli totista työtä. Purjehdus- ja veneilyharrastus on purjehdusurani aikana kasvanut nopeasti, mutta samalla vesilläliikkumisen taidot ja tavat varsinkin moottorivenepuolella heikentyneet – olen itsekin joutunut jopa vaaratilanteisiin pari kertaa.

9. Mitä purjehdus on antanut?
Purjehdus antaa ??? vapautta arjesta , päivän pulmat ja harmit jäävät jo seuran laiturille. Kilpailun jännitystä. Hurja tunne kun pääsee kovan sään läpi turvallisesti satamaan ja huomaa pärjänneensä vahvemmalleen (=tuulelle, aalloille…) Puhtaimman ja raikkaimman luonnon, mykistävät auringonlaskut…

10. Omat purjehduskokemukset,”highlights” ?

Olen kolmasti purjehtinut miehistön jäsenenä kahdella englantilaisella 600 tonnisella kolmimastoparkilla, kahdesti helmikuussa Kanarian saarten vesillä ja kerran kesäkuussa Lontoon keskustasta Tower Bridgen vierestä Englannin etelärannikolle, kanaalin saarille ja Ranskaan ja takaisin. Eräs huippu oli istua yöllä aluksen ruorissa Kanarian saarten eteläpuolella ja ihailla kirkasta tähtitaivasta, jolla kuunsirppi möllötti selällään. Huippuhetkiä on myös ollut ”maailman kauneimpien” auringonlaskujen ihaileminen Sulkaniemen ja Granlandetin rantakallioilla.

11.Purjehdukseen liittyviä tarinoita?
Tarinoita on tullut jo, paljon on vielä…

12. Mitä ominaisuuksia purjehdus vaatii?
Jotta purjehduksesta pystyy nauttimaan on ensiksi tunnettava mihin vene ja itse pystyy. Seuraavana tulee ”maaston tuntemus”, osaa lukea merikarttaa ja kompassia ja tietää missä voi liikkua merkittyjen väylien ulkopuolella. Vesillä liikkumisen kulkuoikeus- ja erityisesti väistämisvelvollisuussäännöt on tunnettava niin ettei tarvitse miettiä. Jos veneessä on mukana miehistöä ja/tai matkustajia, on tärkeää tietää mitä he kestävät ja miten viihtyvät.

Maakravun kysymykset;

13. Pelottaako?
En ole vielä koskaan pelännyt missään purjealuksessa. Moottoriveneissä on joskus tullut mieleen, entä jos…

14. Paljonko purjehdus maksaa?
Ei harrastuksista (tai vaimon mukaan ”paheesta”) pidetä kirjaa. Viime aktiivivuosina kulut ovat olleet noin 1500 – 2000€/vuosi (Jäsenmaksut, telakkamaksut, laiturimaksut, veneen kunnostus jne.).

15. Viranomaistoimenpiteet?

Veneilyn kasvaessa ja kokemattomien veneilijöiden määrän lisääntyessä viranomaisvalvonta tulee yhä tärkeämmäksi.

16. Hygienia veneessä?
Olen aina purjehtinut niin pienillä veneillä, että hygieniatoimet on ollut lähes kaikki pakko hoitaa maissa.

17.Onko jotain tärkeämpää kuin purjehdus?
”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa”, vaikka yli-ikäisyyden karttuessa käytännön vesillä olo onkin olosuhteiden pakosta jäänyt jo hyvin vähiin (=78 v. ja pyörätuoli).

18. Muuta
Merenkävijöissä toimin aikoinaan katsastajana, hallituksen jäsenenä, junioripäällikkönä ja kilpailupäällikkönä. Parhaita muistoja on jäänyt juniorileireiltä Sulkaniemessä (40-50 tenavaa teltoissa ja 3-6 nuorta kouluttajaa, pärjättiin).
Suomen Invalidien Urheiluliitossa perustin vammaisten purjehduskoulutuksen ja vedin sitä kymmenkunta vuotta liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisille. Suomen Purjehtijaliiton toiminnanjohtajana 12 vuotta, tiedotuspäällikkönä ja Purjehtija-Seglaren lehden päätoimittajana 7-8 vuotta, kilpailujärjestäjien kouluttajana ym., Kansainvälisen Purjehtijaliiton (IYRU/ISAF) vammaispurjehduskomitean sekä koulutus- ja kehityskomitean jäsenenä 8 vuotta. Kansainvälisen Vammaispurjehdusliiton (IFDS) hallituksen jäsenenä 13 vuotta. Suomen Lightningliiton hallituksen jäsenenä noin 10 vuotta. Suomen 2.4 mR liiton perustajana ja hallituksen jäsenenä noin 6-7 v. ja kansainvälisen 2.4 mR liiton perustajana ja hallituksen jäsenenä noin 4-5 v. Eiköhän tässä jo riitä…

Raimo Aromaa/ Eija Telaranta

Kommodorin puheenvuoro

Kommodorit kautta aikojen

Kommodorit muistelevat

Olympiapurjehtija muistelee

Merenkävijät menneinä vuosina

J. Okkonen – kommodori

UNESCOn suojelema pursiseura

Toimintakertomus

Merenkävijäin hallitus 1992

Kommodori Matti Nurmisen muistokirjoitus

Varakommodori Ilkka Tuomisen muistokirjoitus