Arkisto aiheelle ‘Vuosikirja’

Särkänlinnan historiaa

sunnuntaina 25. tammikuuta 2009

Vuosikirjamme 1928 pääsisältönä on taiteilija Heikki Tandefeltin artikkeli “Särkänlinnan historiaa”. Heikki Tandefelt toimi Muinaistieteellisen toimikunnan nimittämänä Suomenlinnan intendenttinä vuodesta 1919. Hänellä oli keskeinen rooli, kun Särkkää neuvoteltiin vasta perustetun pursiseuramme tukikohdaksi. Näistä vaiheista voi lukea lisää esimerkiksi ensimmäisestä vuosikirjastamme vuodelta 1924. Kirja on jo julkaistu Perinnearkiston sivuilla.

Arkiston sivuilla on myös Lars Petterssonin artikkeli “Särkänlinnan vaiheita” 25-vuotisjulkaisustamme vuodelta 1947. Lars Pettersson asui pitkään Suomenlinnassa ja toimi mm. Helsingin yliopiston taidehistorian professorina.

Historiasta kiinnostuneiden on hauska vertailla näitä kahta artikkelia sekä sisällön että tyylin puolesta; 20-luvun tarinallisuutta ja 40-luvun asiakeskeisyyttä. 1928 vuosikirjassa ihastuttaa myös kansallisromanttinen ulkoasu, muun muassa Tandelfeltin atikkelin anfangi, koristeellinen alkukirjain.

Vuosikirja 1928, osa 1

vuosikirja-1928-osa-2.pdf

Vuosikirja 1928, osa 3

Merenkävijäin 70-vuotisvuosikirja 1992

sunnuntaina 7. joulukuuta 2008

Merenkävijät täytti 70 vuotta vuonna 1992. Sen johdosta vuosikirjassa on historiaamme käsitteleviä artikkeleita tavanomaisen vuosikirjamateriaalin lisäksi. On henkilöprofiileja, kuvamateriaalia vuosien varrelta, muisteluja. Särkkä-saaremme on myös UNESCOn maailmanperinteeseen kuuluva suojelukohde! Perinnearkisto julkaisee tässä otteita vuosikirjasta 1992.

Kommodorin puheenvuoro

Kommodorit kautta aikojen

Kommodorit muistelevat

Olympiapurjehtija muistelee

Merenkävijät menneinä vuosina

J. Okkonen – kommodori

UNESCOn suojelema pursiseura

Toimintakertomus

Merenkävijäin hallitus 1992

Merenkävijöiden ensimmäinen Vuosikirja

keskiviikkona 26. marraskuuta 2008

Ensimmäinen vuosikirjamme ilmestyi vuonna 1924 ja kattaa seuran perustamisvaiheet. Seuramme on perustettu 17.10.1922. Vuosikirjasta näemme, ketkä olivat mukana alusta alkaen. Kirjassa on myös säännöt ja ohjeet, seuran tunnukset (lippu, viirit, rintamerkit) sekä piirroksia Särkän saaresta ja Särkänlinnasta. Ulkoasultaan kirja on kaunista 1920-luvun tyyliä ja mainokset täydentävät osaltaan ajankuvaa.

Perinnearkisto toivottaa kaikille jäsenille hyviä lukuhetkiä!

Vuosikirja 1924 [pdf, 23MB]
Vuosikirja 1924 (värikuvat) [pdf, 2,4MB]

Vuosikirja 1924 kahdessa eri tiedostossa:
Vuosikirja 1924 (osa 1/2) [pdf, 11,1MB]
Vuosikirja 1924 (osa 2/2) [pdf, 11,4MB]

Toimintakertomus ajalta 1.11.2004 – 31.10.2005

tiistaina 13. toukokuuta 2008

Yleistä

Toimintakausi oli Merenkävijöiden 83. toimintavuosi. Myrskytuulet joulukuussa 2004 ja tammikuussa 2005 nostivat merenpinnan puolitoista metriä normaalia korkeammalle, minkä johdosta Särkän aallonmurtaja ja ponttonilaituri vaurioituivat. Päälaiturin hiekkakäytävä sortui osittain, mutta kevytvenetelakalla talvehtineet veneet ehdittiin kiinnittää, eikä niille aiheutunut vaurioita. Lähes kaksi metriä korkealle noussut vesi vei Granlandetin saunaterassin ja osan saunan kulmaa mennessään ja vaurioitti Sulkaniemen laiturirakenteita. Kevät oli kolea ja viivästytti veneiden kunnostusta juhannukseen saakka. Muutoin kesä oli normaali, vaikka elokuun yhtämittaiset sateet haittasivat hieman purjehtimista. Seuran järjestämät purjehduskilpailut, junioritoiminta, juhlat ja muut tapahtumat toteutettiin suunnitelmien mukaisesti. Junioritoiminnan päätapahtumat olivat Särkällä järjestetyt purjehduskurssit ja Sulkaniemen purjehdusleiri. Kilpapurjehtijat purjehtivat sekä kotimaan kilparadoilla että ulkomaisissa regatoissa. Kimmo Aromaa miehistöineen sijoittui lightning-luokan Euroopan mestaruuspurjehduksissa Italiassa viidenneksi ja Jani Lehti miehistöineen purjehti avomeriveneiden IMS I luokan Suomen mestariksi. Juhani Seppä sijoittui H-veneluokan Suomen mestaruuspurjehduksissa toiseksi ja voitti luokan ranking-sarjan. Särkän satamassa korjattiin talvimyrskyjen vaurioita ja suoritettiin tavanomaisia kunnostustöitä. Huviveneiden katsastussäännöksiin tuli lisäyksiä, samoin veneiden maalaukseen ja pesuun. Särkän jätehuollosta annettiin pyydetty selvitys. Ullanlinnan pitkäaikaisten autopysäköintipaikkojen lisäämiseksi oltiin yhteydessä kaupungin viranomaisiin ja naapuriseuroihin. Särkän ja Harakan
liikenne hoidettiin pääosin edellisenä purjehduskautena käyttöön otetulla m/s Piper-yhteysaluksella. Harakan liikenteestä solmittiin kolmivuotinen sopimus Helsingin ympäristökeskuksen kanssa. Majasaariin purjehdittiin hieman enemmän kuin edellisenä vuotena. Saarissa suoritettiin tavanmukaisia kunnostustöitä ja Granlandetin saunaterassi uusittiin kokonaan. Kiinteän sähkölinjan vetämisestä Sulkaniemeen otettiin vaalikokouksessa kielteinen kanta. Granlandetin käytön lisäämiseksi on saatu ehdotuksia jäsenistön puolelta ja niitä tullaan käsittelemään hallituksessa talven aikana. Stenkärin vuokrasopimusta jatkettiin. Kotisivuja internetissä päivitettiin tarpeen mukaan ja niiden uudistamistyö saatiin lähes valmiiksi. Taskumuistio ja Vuosikirja julkaistiin entiseen tapaan. Jäsentiedotteet kokouskutsuineen julkaistiin myös internetissä ja lähetettiin sähköpostissa niille jäsenille, jotka olivat toimittaneet sähköpostiosoitteensa seuran toimistoon. Seuraan liittyi uusia jäseniä 32 ja erosi tai katsottiin eronneeksi 31 jäsentä. Venerekisteriin merkittyjen veneiden määrä väheni, mikä johtui osaltaan ikääntyvän jäsenkunnan jättäessä purjehdusharrastuksensa sekä maksunsa maksamattomien jäsenten poistamisesta jäsenrekisteristä. Seniorijaosto kokoontui purjehduskaudella Särkällä ja talviaikana Suomalaisella Klubilla.

Ravintola Särkänlinna oli vuokrattu edelleen Palace Ravintolat Oy:lle, joka hoiti myös Piper-salin myyntipalvelutoiminnan.
Seuran toimisto muutti Puistokatu 3 taloyhtiön saneerausremontin ajaksi 1.4. – 30.9. Suomalaisen Pursiseuran ja Helsingfors Segelsällskapin tiloihin Kankurinkatu 7:ään. Toimisto muutti 1.10. takaisin Puistokatu 3:een tilapäisiin tiloihin. Uudet toimistotilat valmistuivat joulukuussa 2005.

Tilikauden tulos oli ylijäämäinen ja hieman edellisvuotta parempi. Jäsen- ja liittymismaksut toteutuivat budjetin mukaisesti, mutta alusrekisterimaksut ja sataman tulo jäivät budjetoidusta. Harakan liikenne tasapainotti liikenteen kustannuksia.

Jäsenistö ja alusrekisteri
Seuran jäsenmäärä ja alusrekisteriin merkittyjen veneiden määrä 31.10.2005 oli seuraava (suluissa edellisen toimintavuoden vastaavat luvut):

Jäsenet
Kunniajäseniä 10 (10)
Kutsuttuja vakinaisia jäseniä 15 (15)
Vakinaisia jäseniä 310 (308)
Vuosijäseniä 381 (392)
Varsinaisia vuosijäseniä 243 (245)
Puolisojäseniä 82 (82)
opiskelijajäseniä 56 (65)
Juniorijäseniä 115 (105)
poikia 65 (70)
tyttöjä 40 (47)
Jäsenmäärä yhtensä 831 (830)
Kannattajajäseniä 24 (24)
Seuraan liittyi uusia vuosijäseniä 16 (7) ja juniorijäseniä
16 (8), eli yhteensä 32 (15) jäsentä.
Kauden aikana erosi tai katsottiin eronneeksi
21 (54) vuosijäsentä ja 5 (11) juniorijäsentä eli
yhteensä 31 (65) jäsentä.

Veneet
Köliveneet 190 (204)
Kevytveneet 20 (21)
Purjelaudat 0 (0)
Moottoriveneet 38 (33)
Veneitä yhteensä 248 (258)
Katsastusilmoituksen tehneitä veneitä (%):
köliveneitä 76 (76)
kevytveneitä
moottoriveneitä 71 (61)
Viirirekisterissä oli veneitä 34 (35), joista katsastusilmoituksen tehneitä 79 (63) prosenttia.
Venerekisteriin merkittiin 16 (23) uutta venettä ja siitä poistettiin 26 (26) venettä.

Junioritoiminta

Junioritoimikunta järjesti kesän alussa kauden avajaiset ja kaksi purjehduskurssia yhteistyössä Helsingin kaupungin liikuntaviraston kanssa. Seuralle hankittiin kaksi uutta optimistijollaa, joita ilman kursseja ja leiriä ei olisi voitu järjestää onnistuneesti.
Kauden päätapahtuma oli heinäkuun lopulla Sulkaniemessä pidetty purjehdusleiri, jonne osallistui 24 lasta sekä seitsemän kouluttajaa. Leiri onnistui hyvin ja tulijoita olisi ollut enemmän kuin pystyttiin mukaan ottamaan. Leirin jälkeen käynnistyivät Särkällä keskiviikkopurjehdukset, joita pidettiin syyskuun puoliväliin asti. Veneet olivat aktiivisesti käytössä myös muina aikoina. Karin Tukiainen ja Angel Joaniquet osallistuivat seuran Zoom-veneillä Helsingin Työväen Pursiseuran syyskisaan ja Meri Miettinen sekä Karin Tukiainen luokan Suomen mestaruuskisoihin. Syksyllä järjestettiin myös Zoom -koulutusilta, kölivenepurjehdus kouluttajille sekä vanhempainilta.

Junioritoimikunta
Junioritoimikuntaan kuuluivat: Otso Virtanen
(puheenjohtaja), Aleksandra Kral-Leszcynski,
Henri Kaprio, Niko Kivikkola, Anneli
Rajala, Matti Rekonen, Nova van der Ende ja
John Vane-Tempest.
Otso Virtanen

Kilpailutoiminta

Menestyminen purjehduskilpailuissa
Jani Lehti miehistöineen saavutti veneellä ”Alfa Romeo” avomeriveneiden IMS 1 –luokan Suomen mestaruuden ja voitti myös rankingsarjan. Olof Rytövaaran ”Lapland Hotels” sijoittui IMS 2 luokan ranking-sarjassa kuudenneksi. Molemmat veneet osallistuivat useisiin avomerikilpailuihin kotimaan vesillä sekä myös Gotland Runt -purjehdukseen. Louhipurjehtijoiden parhaasta tuloksesta vastasi jälleen Erkki Hintsanen miehistöineen veneellä” SeSe” sijoittumalla ranking – sarjan viidenneksi. H-veneluokassa Juhani Seppä miehistöineen saavutti veneellään ”Finstaship.fi” Suomen mestaruuspurjehdusten hopeatilan ja voitti rankingsarjan. Kilpailulähtöjä Sepällä oli kaikkiaan 21, joista lähtövoittoja 7. Riku Kytömäki haki kilpailukokemusta veneellään ”Leena” osallistumalla Helsingin Työväen Pursiseuran harjoituskilpailuihin.
Kimmo Aromaa miehistöineen sijoittui lightning-luokan veneellään ”Masi V” Euroopan mestaruuskilpailuissa Italiassa Välimeren haasteellisissa aallokko-olosuhteissa viidenneksi. Masi V voitti Suomen mestaruuden. Kauden tulosten perusteella laskettavassa ranking sarjassa vene sijoittui myös ensimmäiseksi. Kilpailulähtöjä oli kaikkiaan 50, joista lähtövoittoja 27. Kimmo Aromaa purjehti myös Espoo – Suursaari kilpailuun osallistuneen veneen miehistössä. Mikko Saarela voitti 505-luokan Suomen mestaruuden.

Järjestetyt kilpailut

Merenkävijät järjestivät 4-5.6. Melkin radoilla Louhi-cup ja Star-veneiden kilpailut, joihin otti osaa 11 venekuntaa, joista kaksi venäläistä. Sulkaniemen Rapuseiluu purjehdittiin takaaajolähtönä 6.8. Purjehdukseen otti osaa 17 köli- ja monirunkovenettä, joista perheveneluokkaan osallistui kolme venettä. Purjehdus järjestettiin yhteistyössä kilpailu-, tiedotus-, kerho- ja saaritoimikuntien kanssa. Venekunnat nauttivatkin purjehduksen jälkeen Sulkaniemen saunasta, tarjotusta ruuasta ja mukavasta yhdessäolosta elokuun kauniissa yössä itäisen Suomenlahden kauniissa saaristossa. Seura osallistui myös Suunto Cupin ja Helsingin Regatan kölivenekilpailujen järjestelytehtäviin.

Kilpailutoimikunta
Kilpailutoimikuntaan kuuluivat: Jarmo Tiilikka, puheenjohtaja, Jarmo Arokari, Erkki Hintsanen, Vesa Härkönen, Kari Mikkelä, Pekka Ritala, Juha Saaristo, Juhani Seppä, Pirjo Suominen, Simo Tunkelo sekä kilpailupäällikkönä Leena Meisalo.

Kerhotoiminta

Kerhotoimikunta huolehti totuttuun tapaan Särkän talkoomuonituksista, vastasi Rapuseiluuseen osallistuneiden veneiden miehistöjen ruokatarjoilusta ja hoiti Sulkaniemen halkotalkoiden muonituksen. Lipunnosto suoritettiin Särkän kevättalkoiden yhteydessä 21.4. ilman sen suurempia juhlallisuuksia. Toukokuussa järjestettiin retki Upinniemeen ja tutustuttiin Merivoimien vartioaluksiin ja merivalvontaan. Antoisaan ja mielenkiintoiseen retkeen osallistui kymmenkunta seuran jäsentä. Lipunlaskujuhlaa vietettiin ravintola Särkänlinnassa 1.10. ravintola Särkänlinnan erinomaisen juhlamenun ja Norbet Bielican monipuolisen soiton tahdittamana. Juhlan osallistui 45 jäsentä. Jäsenille ja ulkopuolisille suunnatun Särkkä-tapahtuman järjestämistä 2006 selvitettiin.

Kerhotoimikunta
Kerhotoimikuntaan kuuluivat: Juhani Eloranta (puheenjohtaja), Taina Kymäläinen, Helena Hynynen, Paula Rekola, Elina Saksala ja Paavo Silvennoinen.

Satama, telakka ja liikenne

“Satamatoimikunnan tehtävänä on huolehtia seuran satamien ja telakointipalvelujen ylläpitämisestä, kehittämisestä ja turvallisuudesta sekä edistää ja valvoa niiden yleistä kuntoa ja järjestystä sekä huolehtia seuran omistamista veneistä.”

Satama
Talven myrskyjen ja epätavallisen vedenpinnan nousun telakalle aiheuttamat vauriot olivat melkoiset ja niiden korjaaminen jatkui koko kauden ajan. Vanhemman aallonmurtajalaiturin betonointia ei voitu kustannussysistä tehdä, vaan vanhat laudat kiinnitettiin talkootyönä paremmin paikalleen. Aallonmurtajan vauriot olivat sen verran mittavat, että tarvittiin ulkopuolista apua. Jaakko Okkosen ja Helsingin Sataman myötävaikutuksella saatiin Jussi Sorsamo/ Suomen Vesityö Oy muotoilemaan aallonmurtaja takaisin kuosiinsa. Siitä kiitos!
Muutoin Särkän satamassa suoritettiin tavanomaisia huolto-, siivous- ja kunnostustöitä. Yhteistyö Helsingfors Segelsällskapin kanssa poijujen nostoon tarkoitetun työlautan käytössä sujui hyvin.
Telakan apumiespalvelut ostettiin toiminimeltä Etelä-Suomen Palvelut / Antti Kokko. Helsingin kaupungin liikuntavirasto irtisanoi seuran kanssa solmiman laiturivuokrasopimuksen kuten muidenkin pursiseurojen vastaavat sopimukset. Sopimusten uusiminen siirtyi seuraavalle toimintavuodelle. Helsingin kaupungin ensimmäiset ympäristönsuojelusäännökset asettivat uusia vaatimuksia huviveneiden pesuun ja maalaukseen. Seura antoi pyydetyn selvityksen Uudenmaan ympäristökeskukselle Särkän jätehuoltosuunnitelmasta. Merenkulkulaitoksen mastokyselyyn vastattiin, samoin Suomen Purjehtijaliiton / Veneilyliiton olosuhdekyselyyn.

Talkoot
Särkän kevättalkoissa 21.4. siivottiin korkean veden tuomia roskia ja korjattiin talven tuhoja, mm. aallonmurtajan kävelysiltoja, jotka tulvavesi oli hajottanut ja siirtänyt pois paikaltaan. Ylimääräisissä talkoissa 12.5. viimeisteltiin aallonmurtajalaiturin korjaus ja jatkettiin siivousta. Särkän syystalkoot pidettiin 29.5. ja talvikunnostustalkoot 29.10.

Telakointi
Särkällä telakoitiin edellisvuotta suurempi määrä veneitä. Sekä venevaja että ulkoalue olivat täynnä. Verkkosaareen Helsingin moottorivenekerhon alueelle telakoitiin sama määrä veneitä kuin aikaisemmin.

Katsastus
Seuraan rekisteröidyt jäsenten veneet katsastettiin voimassa olevien katsastusmääräysten mukaisesti. Katsastussäännöksiin tuli muutoksia palonilmaisimen ja septitankkien osalta. Seuralla oli 14 katsastusmiestä.

Liikenne
Edellisenä kesä käyttöön otettu uusi yhteysalus m/s Piper kastettiin kevätkokouksen yhteydessä 28.5. Särkän päälaiturilla. Aikaisempi yhteysalus m/s Särkänlinna toimi yhteysaluksena keväällä ja syksyllä sekä oli yhteysliikenteen vara-aluksena. Liikenteen hoidosta vastasi Venepalvelu HI-Service / Hans Ifström.
Helsingin ympäristökeskuksen kanssa neuvoteltiin kolmivuotinen sopimus liikennöinnistä Harakan saareen ja ajettiin taas aikaisempaa kolmioreittiä. Myös aikataulu saatiin jällen tiheämmäksi ja Särkälle pääsi edellisvuosien tapaan. m/s Särkänlinnan käyttöä Kauppatori – Ursula – Carusel reitillä valmisteltiin, mutta hanke kaatui vaikeisiin laituriolosuhteisiin.

Vartiointi
Vartioinnissa noudatettiin vakiintunutta käytäntöä ja vartiointi hoidettiin hyvin muutamaa laiminlyöntiä lukuun ottamatta. Vartiointiraporteista ilmeni, että veneiden kiinnittämisessä on oltu huolimattomia.

Tilastotietoja
Vene- ja telakointipaikat yhteensä käytössä %
Laituripaikkoja Särkällä 77 65 71
Poijupaikkoja Särkän edustalla 14 13 93
Kevytvenepaikkoja Särkällä 11 ..
Jollapaikkoja Särkällä 68 34 50
Laituripaikkoja Merisatamassa 2 2 100
Telakointipaikkoja Särkällä:
- sisällä 28 28 100
- ulkona 23 23 100
Telakointipaikkoja Verkkosaaressa .. ..

Satamatoimikunta
Satamatoimikuntaan kuuluivat: Rauno Träskelin, puheenjohtaja, Hannu Hyvärinen (telakkamestari), Jorma Jouhten, Juha Rekola, Juha Saaristo, Matti Teräsvirta ja Matti Vartiainen.
Rauno Träskelin

Kiinteistö

Särkkä ja majasaaret
Särkän kiinteistössä suoritettiin tavanomaisia kunnostustöitä. Alkutalven myrskyjen korkealle noussut vesi vaurioitti Särkän päälaiturin hiekkakäytävää, joka korjattiin osittain talkoovoimin. Särkän puistokujan valaistus saatiin monen yhteydenoton ja vaiheen jälkeen kuntoon. Särkän saunan lattiarakenteet uusittiin täysin. Sauna oli edelleen jäsenten käytössä, eikä sitä vuokrattu ulkopuolisille. Saunaan käyttöohjeita täsmennettiin. Majasaarten kiinteistössä suoritettiin tavanomaisia kunnostustöitä. Talven myrskyjen korkealle noussut vesi vei Granlandetin saunaterassin ja osan saunan kulmaa, jotka uusittiin talkoovoimin, mistä kiitos korjauksen suunnittelijalle ja tekijöille.

Talkoot
Särkän ja majasaarten kiinteistöjä kunnostettiin tavanmukaisissa talkoissa.
Särkkä toimikunta
Särkkä-toimikunta (Pekka Lopmeri, Timo Kivi-Koskinen, Erkki Kupiainen, Rauno Träskelin) valmisteli Särkän kerhotoiminnan elvyttämistä.

Majasaaret

Kausi oli saaritoimikunnalle ennalta arvaamattoman työläs ja kallis. Edellisen syksyn myrsky teki tuhojaan saaritukikohdissamme. Ennätyskorkealle noussut vesi yhdistettynä myrskyksi yltyneeseen tuuleen vei Sulkaniemestä kaikki saunalaiturit syyspurjehdukselle, nostatti ja väänteli satamalahden laiturin muodottomaksi.
Granlandetissa sama tuholainen ”siivosi” saunan terassin ja siirsi osan terassilaudoituksesta mäelle pinoon ja vei osan mennessään. Sulkaniemi saatiin melko pian ennalleen, laiturit löytyivät lähisaarista ja nosturilla oikaistiin lahden laituri. Korkealle noussut vesi oli tuonut roppakaupalla roskaa pitkälle saareen ja sitä siivottiin talkoilla. Salaperäinen jokatalvinen puunkaataja oli tosin ollut säästäväinen ja vain harvoja runkoja oli kaatunut. Sen sijaan huomattava osa saaren kuusista oli kuollut pystyyn, joten poltettavaa riittää. Granlandetin vapaaehtoinen talkooporukka järjesti kunniakkaasti tarvikkeiden hankinnan ja kuljetuksen, rakensi saunalle uuden terassin ja kiinnitti sen tiukasti kallioon. Nyt pysyy tai sitten lähtee terassi saunoineen! Stenskärin sauna sai uuden laiturin yhden miehen talkoissa. Saarella tuli muitakin kunnostustöitä tehtyä. Vanha pukuhuoneen ”flyygelipöytä” lämmitti kertaalleen kiukaan ja kirpputorilta löytyi tyyliin sopiva pöytänä palveleva kaappi. Toimikunta osallistui rapuseiluun järjestelyihin ja muistelee kiitoksella kuluneen kesän kilpailijakaartia, joka siivosi ihan itse jälkensä ja vieläpä hyvin. Mato-onginta keräsi tapansa mukaan pikkuväkeä roppakaupalla. Voi vain ihmetellä missä tämä lapsikatras on muun purjehduskauden aikana, saisi käydä saarissa muulloinkin. Halkotalkoot olivat poikkeuksellisesti viikkoa normaalia aikaisemmin, ilma suosi ja joukkoa riitti. Vajat pullistelevat uutta puuta seuraavaksi kaudeksi. Hyvää talviunta vaan kaikille!

Sulkaniemessä kirjattiin 434 (410), Granlandetissa 129 (141) ja Stenskärissä 77 (64)
venekunnan käynti. Suluissa edellisen kauden luvut.

Saaritoimikunta
Saaritoimikunta on kokoontunut vain kerran yhteiseen neuvonpitoon, mutta asiat selvisivät kerralla.
Saaritoimikuntaan kuuluivat: Hannu Koponen, puheenjohtaja, Sulkaniemen isäntä, Jaakko Antti-Poika, Ismo Hämäläinen, Ismo Koivu, Jukka Korkeela, Stenskärin isäntä, Erik Lindholm, Mirkku Ronimus, Sulkaniemen emäntä sekä Peter Wirbergh.
Hannu Koponen

Tiedotus

Tiedotustoimikunta aloitti toimikauden hyödyntämällä uutta sääntöjen sallimaa tapaa lähettää Jäsentiedotteet ja kokouskutsut sähköpostitse siihen luvan antaneille jäsenille. Sähköpostilistalle ilmoittautuneita jäseniä oli alkuvaiheessa viitisenkymmentä ja määrä kasvoi myöhemmin hieman, mutta jäi 55 jäseneen. Tavoitteena ollutta kustannussäästöä painatuksen ja postituksen osalta ei ole näin ollen saavutettu. Tiedotustoimikunta toivoo, että lisää jäseniä ilmoittautuu sähköpostituslistalle. Näin vähennetään seuran kuluja ja jäsenet saavat tiedotteet aiemmin kuin postinkantajan kotiin kantamana. Websivusto siirrettiin Soneralta Nebulalle, ja saatiin palvelu sekä edullisemmin kuin aiemmin että uusia ominaisuuksia. Merenkävijöille varattiin myös uudet ääkköselliset domainit merenkävijät.fi ja särkänlinna.fi vastaisuuden varalle.
Jäsenistölle lähetettiin viisi Jäsentiedotetta (sekä paperiversiot että sähköiset), Vuosikirja sekä Taskumuistio. www.merenkavijat.fi -sivustoa päivitettiin kauden aikana kymmeniä kertoja, jotta jäsenistö saisi uusimmat tiedot ja tuoreet kuvat seuran tapahtumista mahdollisimman nopeasti. Lisäksi laadittiin Särkän yhteysveneessä jaettava Särkkä-esite sekä suomeksi että englanniksi. Tästä kiitos kaikille apuaan antaneille. Uudistettava www.merenkavijat.fi –sivusto on edelleen työn alla. Tiedotustoimikunta toivoo, että jäsenistö ja Merenkävijöistä kiinnostuneet löytävät tarvittavan tiedon entistä helpommin, kokevat sivuston mielenkiintoisena ja sitä kautta Merenkävijät kiinnostavana pursiseurana.

Tiedotustoimikunta
Tiedotustoimikuntaan kuuluivat Vesa Härkönen (puheenjohtaja), Kimmo Karvinen ( toiminnanjohtaja), Anneli Rajala, Juha Rekola, Mirkku Ronimus ja uutena Juhani Rönnberg.
Vesa Härkönen

Senioritoiminta

Seniorijaosto kokoontui kuukausittain purjehduskaudella Särkällä ja talviaikana Suomalaisella Klubilla. Kokouksissa on kuultu esityksiä ikänäöstä jazzbändiin sekä tutustuttu merivalvonnasta ilmailuun. Läsnä on ollut kymmenkunta senioria.

Talous

Budjetin toteutuminen
Tilikauden tulos oli ylijäämäinen ja hieman edellisvuotta parempi. Jäsen- ja liittymismaksut toteutuivat budjetoidusti. Sataman tulo jäi suunnitellusta, eivätkä alusrekisterimaksut aivan yltäneet budjetoituun. Harakan liikenteen hoitaminen tasapainotti merkittävästi liikenteen kustannuksia edelliseen kauteen verrattuna ja mahdollisti jäsenten odotusten mukaisen pääsyn Särkälle. Vakinaisten jäsenten taloustalkoomaksun tuotto oli vain 1900 euroa, mikä oli edellisiä kausia ja odotuksia vähäisempi.
Suurista kulueristä palkkakustannukset pysyivät budjetoiduissa, samoin vuokrat ja vakuutukset. Liikenteen kulut ylittyivät liikennetiheyden kasvun myötä. Polttoaineiden ja sähkön voimakas kallistuminen näkyy myös kulujen kasvuna. Toimikuntien kulut pysyivät pääsääntöisesti arvioiduissa.

Investoinnit
Kauden investoinnit olivat 4 543,44 euroa, joista junioreitten optimistijollien hankinta oli 3 900 euroa.

Poistot
Tilikauden poistot olivat 20 434,69 euroa. Liikennekalustosta on tehty suunnitelman mukainen 10 vuoden tasapoisto. Rakennuksista poistettiin 5 % ja muusta käyttöomaisuudesta 25 %. Tilikauden ylijäämä poistojen jälkeen oli 2 682,22 euroa.

Voitonjakoesitys
Hallitus esittää, että tilikauden ylijäämä 2 628,22 euroa siirretään edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille.

Talousarvion laadinta
Seuran talousarvio seuraavalle kaudelle on laadittu ylijäämäiseksi. Tuottoja arvioitaessa on noudatettu varovaisuuden periaatetta ja käytetty edellisen ja osittain sitä edellisen tilikauden toteutuneita tilinpäätöstietoja. Kulujen osalta on pääsääntöisesti varauduttu normaaleihin toiminta- ja kunnossapitokuluihin.

Tulevan toiminnan suunnittelu
Talouden suunnittelua ja seurantaa tehostetaan. Investointien rahoittamiseksi tulevina vuosina valmistellaan toimenpiteitä uusien tulolähteiden saamiseksi.

Taloustoimikunta
Taloustoimikuntaan kuuluivat: Nora Jouhten, puheenjohtaja 26.5. saakka, Esa Korkeela, Erkki Kupiainen, Pekka Lopmeri, Jukka Lumenko ja Simo Tunkelo.
Erkki Kupiainen

Kokoukset

Vuosikokous
Vuosikokouksessa 8.12.2004 John Nurmisen säätiön tiloissa Länsi-Pasilassa hyväksyttiin tilinpäätös kuluneelta toimintakaudelta ja talousarvio kuluvalle kaudelle. Kokouksessa jaettiin myös seuran ansiomerkit ja sisäiset kiertopalkinnot. Ennen kokousta tutustuttiin John Nurmisen säätiön merenkulun perinnettä vaalivaan toimintaan, säätiön julkaisemaan merikirjallisuuteen, arvokkaaseen merikarttakokoelmaan ja kauniisiin meriaiheisiin tauluihin. Vuosikokouksessa oli läsnä 35 seuran jäsentä.

Kevätkokous
Kevätkokouksessa 28.4.2005 Särkällä Pipersalissa toimikuntien puheenjohtajat selostivat purjehduskauden toimintaa ja suunnitelmia. Edellisenä kautena käyttöönotettu uusi yhteysvene m/s Piper kastettiin ennen kevätkokousta Särkän laiturin kupeessa perinteisin tavoin. Ravintola Särkänlinnan lahjoittaman Piper- shampanjapullon löi aluksen kylkeen Anneli Rajala. Kevätkokouksessa oli läsnä 14 seuran jäsentä.

Vaalikokous
Vaalikokouksessa 8.9.2005 Särkällä Piper-salissa valittiin seuran kommodori Pekka Lopmeri jatkamaan seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Otso Virtanen (junioripäällikkö), Jarmo Tiilikka (kilpailupäällikkö), Juhani Eloranta (kerhomestari), Rauno Träskelin (satamapäällikkö), Hannu Koponen (saaripäällikkö), Anneli Rajala (tiedotuspäällikkö) ja Jukka Lumenko (talouspäällikkö) seuraavaksi toimintavuodeksi. Lumenko ja Rajala ovat uusia hallituksen jäseniä. Kaikki valinnat suoritettiin yksimielisesti ja vaalitoimikunnan ehdotuksen mukaisina. Tilintarkastajiksi valittiin uudelleen Jaakko Pohtio ja Keijo Lindström ja varatilintarkastajiksi uudelleen Lauri Puputti sekä Matti Järvelä uutena, kaikki yksimielisesti.
Vaalitoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Juhani Seppä ja jäseniksi Jaakko Antti-Poika, Harri Kivi-Koskinen (uusi), Ismo Koivu (uusi), Tero Laaksonen ja Eero Raatikainen, kaikki yksimielisesti.
Vaalikokouksessa käsiteltiin myös ehdotus kiinteän sähkölinjan vetämisestä Sulkaniemeen helpottamaan laiturille nousemista pimeinä syysiltoina, saunan valaistukseen, veneiden lämmityslaitteiden ja kylmäkojeiden sähköntarpeeseen sekä saaren rakennelmien kunnossapidossa tarvittavien sähkökäyttöisten työkojeiden käyttöön. Vilkkaan keskustelun jälkeen suoritetussa koeäänestyksessä selvä enemmistö kokouksen osanottajista vastusti kiinteän sähkölinjan vetämistä Sulkaniemeen. Sen sijaan saaren saunaan tullaan hankkimaan sähkövalo aurinkopaneeleiden avulla saaritoimikunnan ehdotuksen mukaisesti. Vaalikokouksessa oli läsnä 50 seuran jäsentä.

Hallitus ja toimihenkilöt

Hallitus
Kommodori Pekka Lopmeri
I varakommodori Simo Tunkelo
II varakommodori Matti Vartiainen
Junioripäällikkö Otso Virtanen
Kerhomestari Juhani Eloranta
Satamakapteeni Rauno Träskelin
Saaripäällikkö Hannu Koponen
Tiedotuspäällikkö Vesa Härkönen
Talouspäällikkö Nora Jouhten 26.5. saakka
Erkki Kupiainen kutsuttiin talouspäälliköksi 26.5. lähtien Nora Jouhtenin sairasloman johdosta.
Hallitus kokoontui 9 kertaa.

Toimihenkilöt
Seuran toiminnanjohtajana oli Kimmo Karvinen
ja telakkamestarina Hannu Hyvärinen.
Särkän telakan apumiehenä toimi Antti Kokko
/ Etelä-Suomen Palvelut.
Varsinaisina tilintarkastajina ovat toimineet Jaakko Pohtio ja Keijo Lindström sekä varatilintarkastajina Lauri Puputti ja Veikko Laine.

Edustus muissa organisaatioissa

Suomen Purjehtijaliitto
Tilintarkastajien varamies
Jaakko Pohtio

Avomerikilpapurjehdusjaosto
Kristiina Lindqvist
Pekka Lopmeri

Valmennusjaosto, masto-, purje-, köliprojekti
Mikko Brummer
Vammaispurjehdusjaosto
Raimo Aromaa

Tekninen jaosto,
varapuheenjohtaja, kevytveneet Jyrki Santaholma
jäsen, köliveneet Jaakko Olkkonen

Luokkaliitot
Avomeripurjehtijat, sihteeri
Kristiina Lindqvist

Suomen Hobie Cat liitto, puheenjohtaja
Hannu Järvelä

Suomen 5.5m Yhdistys, puheenjohtaja
Matti Muoniovaara

Suomen Matchracing liitto, hallitus
Toni Okkonen

L-säätiö
Asiamies Raimo Aromaa
Hallituksen puheenjohtaja
Juhani Brax
Hallituksen jäsen Juhani Seppä
Hallituksen varajäsen Erkki Hintsanen

Suomen invalidien urheiluliitto
Purjehdusvaliokunta, puheenjohtaja
Raimo Aromaa

Suomen kehitysvammaisten liikunta ja urheilu
Purjehdusjaoston jäsen Raimo Aromaa

Kansainväliset organisaatiot
International Sailing Federation
Disabled Committee Raimo Aromaa
Offshore Racing Council
Chief Measurer Pekka Lopmeri

International Foundation Disabled Sailing
Technical Committee Raimo Aromaa

Seuraa taloudellisesti tukeneita yhteisöjä ja henkilöitä

Antti Aarnio-Wihuri
Atelier Universal
Finstaship
Hano Koskela
Linja Design
Marine Alutech Oy Ab
Oy Orient-Occident Ltd
Palace Ravintolat Oy /Ravintola Särkänlinna
Patrol Oy Ab
Postituspojat Oy
Rakennusteollisuuden Kustannus RTK Oy
Rautaruukki Oyj
Suomen Rengaskierrätys Oy
Uudenkaupungin Työvene Oy
Wihuri Oy Witraktor

Kannattajajäsenet

Aspo Oyj
Berner Osakeyhtiö
Cultor Oyj
Finn Karelia Virke Oy
Helsingin Sanomat
Huhtamäki Oyj
Korpivaara Oy
Lassila & Tikanoja – Yhtymä
Oy DSW Merikiito Ab
Nordea Pankki Suomi Oyj
Nurminen John Oy
Osuuspankkien Keskuspankki
Outokumpu Oyj
Pellervo Seura ry
Perkko Oy
Pohjola – Yhtymä
SLO Oy
SOK
Stora Enso Oyj
Tasavallan Presidentin Kanslia
Tukospar Oy
Valio Oy
Veho
Veitsiluoto Oy

Hallitus 2006

sunnuntaina 11. toukokuuta 2008

hallitus2006.jpg

Hallitus 2005

sunnuntaina 11. toukokuuta 2008

hallitus2005.jpg

Hallitus 2004

sunnuntaina 11. toukokuuta 2008

hallitus2004.jpg

Hallitus 2003

sunnuntaina 11. toukokuuta 2008

hallitus2003.jpg

Hallitus 2002

sunnuntaina 11. toukokuuta 2008

hallitus2002.jpg

Hallitus 2001

sunnuntaina 11. toukokuuta 2008

hallitus2001.jpg