Arkisto aiheelle ‘Särkkä’

Särkänlinnan historiaa

sunnuntaina 25. tammikuuta 2009

Vuosikirjamme 1928 pääsisältönä on taiteilija Heikki Tandefeltin artikkeli “Särkänlinnan historiaa”. Heikki Tandefelt toimi Muinaistieteellisen toimikunnan nimittämänä Suomenlinnan intendenttinä vuodesta 1919. Hänellä oli keskeinen rooli, kun Särkkää neuvoteltiin vasta perustetun pursiseuramme tukikohdaksi. Näistä vaiheista voi lukea lisää esimerkiksi ensimmäisestä vuosikirjastamme vuodelta 1924. Kirja on jo julkaistu Perinnearkiston sivuilla.

Arkiston sivuilla on myös Lars Petterssonin artikkeli “Särkänlinnan vaiheita” 25-vuotisjulkaisustamme vuodelta 1947. Lars Pettersson asui pitkään Suomenlinnassa ja toimi mm. Helsingin yliopiston taidehistorian professorina.

Historiasta kiinnostuneiden on hauska vertailla näitä kahta artikkelia sekä sisällön että tyylin puolesta; 20-luvun tarinallisuutta ja 40-luvun asiakeskeisyyttä. 1928 vuosikirjassa ihastuttaa myös kansallisromanttinen ulkoasu, muun muassa Tandelfeltin atikkelin anfangi, koristeellinen alkukirjain.

Vuosikirja 1928, osa 1

vuosikirja-1928-osa-2.pdf

Vuosikirja 1928, osa 3

Särkänlinnan vaiheita

maanantaina 12. toukokuuta 2008

Lars Pettersonin kirjoitus kertoo Särkänlinnan vaiheista. Oheinen pdf-tiedosto on kopio Merenkävijöiden vuosikirjan eripainoksesta vuodelta 1947.
Kopio on peräisin Kaarina Majalalta, joka taas on saanut nivaskan Ravintola Särkänlinnan keittiöpäälliköltä n. vuonna 2000.

Särkänlinnan vaiheita [pdf, 4,25MB]

Olympialaisten keittäjät

sunnuntaina 11. toukokuuta 2008

Olympialaisten keittäjät

Kaarina Majalan mummo määrättiin Haminan varuskunnasta Särkälle keittäjäksi olympialaisiin. Kaarinan mummo kuvassa oikealla (ylempi kuva).

Olympialaisten keittäjät 2