Perinnearkisto on saanut haastattelun Raimo Aromaalta, monipuoliselta kansainvälisesti menestyneeltä kilpapurjehtijalta, uusien kilpapurjehtijasukupolvien kasvattajalta sekä purjehdukseen ja vammaispurjehdukseen liittyvän järjestötoiminnan kansainväliseltä aktiivilta. Suuret kiitokset ja hyviä lukuhetkiä seuramme jäsenille!
1. Nimi?
Raimo Aromaa
2. Milloin liittynyt Merenkävijöihin?
Olen liittynyt Merenkävijöihin v. 1951 ja alkanut kilpailla seuran lipun alla Lightning-luokassa v. 1952
3. Minkälainen miehistö?
Lightningeihin, joita omistin vuosien mittaan neljä (L-4135, Tuulia, L-5544 Kesäheila, L-7888, Tuuletar, L-11544, Kesäheila II), koulutin kilpamiehistöihin noin 35 vuoden aikana noin 15-20 poikaa ja tyttöä. Menestynein miehistöni on ollut veljeni Terho ja hänen tyttöystävänsä-morsiamensa-vaimonsa Hannele os. Paukku, joiden kanssa voitimme Suomen mestaruuden vv.1957 ja 1958 ja olimme EM-kisoissa kuudes 1958. Muita useita vuosia miehistössäni toimineita sukuumme kuuluvia ovat olleet poikani Juha sekä sisareni lapsista Tero ja Tiina Paukku. Lyhyemmistä kausista veneessäni on nauttinut lisäksi 13 muuta sukuumme kuuluvaa, mukaan luettuna isäni. Huvipurjehduksilla Sulkaniemeen, Granlandetiin, Loviisaan ja Kotkaan sekä kotivesillä on ollut mukana lisäksi koko joukko useimmiten nuorta väkeä.
4. Miten oppinut purjehtimaan?
Purjehtimisen alkeet opin isältäni, joka myös rakensi harrastuksena kolme ensimmäistä purjevenettäni: ensimmäisen jatkosodan asemasodan aikana Äänisjärven rannalla toimiessaan siellä rannikkotykkipatterin komentajana, seuraavan v. 1945 Miessaaressa ja ensimmäisen Lightningini 1951 Suomenlinnassa.
5. Miten innostui ?
Olen syntynyt Koiviston (nykyisin Primorsk) Koivusaaressa, jossa isäni toimi Saarenpään linnakkeen tulenjohtoaliupseerina, joten meri tuli tutuksi jo kapaloissa. Sotien jälkeen asuimme Miessaaressa, Rysäkarilla ja Suomenlinnassa, josta 1955 jouduimme siirtymään mantereelle isäni jäätyä eläkkeelle. Merenkävijöissä tutustuin toisiin Lightning-purjehtijoihin, jotka yllyttivät minua kokeilemaan kilpapurjehdusta. Ostimme spinaakkerin täydentämään purjevarustustamme ja siitä se sitten lähti.
6. Minkälainen vene, montako ollut, millaisia?
Kaksi ensimmäistä venettäni olivat isäni suunnittelemia. Jatkossa tuli siis 4 Lightning-venettä. Alkaessani tutustua vammaisten purjehdustoimintaan hankin kansainvälisen 2.4 mR-luokkaan kuuluvan yhden hengen köliveneen, jolla kilpailin vuodesta 1987 vuoteen 2005. Lisäksi omistin useita vuosia käytettynä ostamani My-luokan veneen, jonka myin pari vuotta sitten. Viisi ensimmäistä venettäni olivat puuta ja loput kuttaperkkaa. Olen kyllä vieläkin englantilaisten perinteisten purjehtijoiden kannalla: “Wooden yacht is SHE, grb-boats are IT”.
7. Purjehduskokemus?
Kuten on ilmennyt olen purjehtinut kilpaa vuodesta 1952 vuoteen 2005. Yli 30 vuotta Lightningillä ja sen jälkeen 2.4 mR veneellä, jolla parhaat saavutukseni ovat vammaispurjehduksen avointen EM-kilpailujen hopeamitalit 1986 ja 1987 Tanskassa. Avoimissa kilpailuissa (=vammaiset ja vammattomat samoissa kilpailuissa samoin ehdoin) olen osallistunut SM-,PM- ja MM-kilpailuihin sekä kymmeniin avoimiin kotimaisiin kisoihin. Vammaispurjehduksen 3-hengen miehistöllä purjehdittaviin Paralympiakisoihin osallistuin v. 1996 Atlantassa (sija 10.) sekä MM-kisoihin 6 kertaa (paras sijoitus 3. sija Isossa Britanniassa) ja EM-kisoihin 3 kertaa (parhaat sijat kaksi kuutossijaa).
8. Minkalaisia muutoksia havainnut purjehduksensa aikana ympäristössä?
Meri on saastunut. 50-luvulla ei tarvinnut mennä kauaksikaan Särkältä kun pystyi näkemään meren pohjan ja kalojakin noin 2-5- metrin syvyyteen. 80-luvulla näkyvyys veden alle alkoi olla puolen metrin luokkaa ja Suomenlinnan ulkopuolella osuin kerran paksuun öljylauttaan, jonka peseminen veneen kyljistä ja pohjasta oli totista työtä. Purjehdus- ja veneilyharrastus on purjehdusurani aikana kasvanut nopeasti, mutta samalla vesilläliikkumisen taidot ja tavat varsinkin moottorivenepuolella heikentyneet – olen itsekin joutunut jopa vaaratilanteisiin pari kertaa.
9. Mitä purjehdus on antanut?
Purjehdus antaa ??? vapautta arjesta , päivän pulmat ja harmit jäävät jo seuran laiturille. Kilpailun jännitystä. Hurja tunne kun pääsee kovan sään läpi turvallisesti satamaan ja huomaa pärjänneensä vahvemmalleen (=tuulelle, aalloille…) Puhtaimman ja raikkaimman luonnon, mykistävät auringonlaskut…
10. Omat purjehduskokemukset,”highlights” ?
Olen kolmasti purjehtinut miehistön jäsenenä kahdella englantilaisella 600 tonnisella kolmimastoparkilla, kahdesti helmikuussa Kanarian saarten vesillä ja kerran kesäkuussa Lontoon keskustasta Tower Bridgen vierestä Englannin etelärannikolle, kanaalin saarille ja Ranskaan ja takaisin. Eräs huippu oli istua yöllä aluksen ruorissa Kanarian saarten eteläpuolella ja ihailla kirkasta tähtitaivasta, jolla kuunsirppi möllötti selällään. Huippuhetkiä on myös ollut ”maailman kauneimpien” auringonlaskujen ihaileminen Sulkaniemen ja Granlandetin rantakallioilla.
11.Purjehdukseen liittyviä tarinoita?
Tarinoita on tullut jo, paljon on vielä…
12. Mitä ominaisuuksia purjehdus vaatii?
Jotta purjehduksesta pystyy nauttimaan on ensiksi tunnettava mihin vene ja itse pystyy. Seuraavana tulee ”maaston tuntemus”, osaa lukea merikarttaa ja kompassia ja tietää missä voi liikkua merkittyjen väylien ulkopuolella. Vesillä liikkumisen kulkuoikeus- ja erityisesti väistämisvelvollisuussäännöt on tunnettava niin ettei tarvitse miettiä. Jos veneessä on mukana miehistöä ja/tai matkustajia, on tärkeää tietää mitä he kestävät ja miten viihtyvät.
Maakravun kysymykset;
13. Pelottaako?
En ole vielä koskaan pelännyt missään purjealuksessa. Moottoriveneissä on joskus tullut mieleen, entä jos…
14. Paljonko purjehdus maksaa?
Ei harrastuksista (tai vaimon mukaan ”paheesta”) pidetä kirjaa. Viime aktiivivuosina kulut ovat olleet noin 1500 – 2000€/vuosi (Jäsenmaksut, telakkamaksut, laiturimaksut, veneen kunnostus jne.).
15. Viranomaistoimenpiteet?
Veneilyn kasvaessa ja kokemattomien veneilijöiden määrän lisääntyessä viranomaisvalvonta tulee yhä tärkeämmäksi.
16. Hygienia veneessä?
Olen aina purjehtinut niin pienillä veneillä, että hygieniatoimet on ollut lähes kaikki pakko hoitaa maissa.
17.Onko jotain tärkeämpää kuin purjehdus?
”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa”, vaikka yli-ikäisyyden karttuessa käytännön vesillä olo onkin olosuhteiden pakosta jäänyt jo hyvin vähiin (=78 v. ja pyörätuoli).
18. Muuta
Merenkävijöissä toimin aikoinaan katsastajana, hallituksen jäsenenä, junioripäällikkönä ja kilpailupäällikkönä. Parhaita muistoja on jäänyt juniorileireiltä Sulkaniemessä (40-50 tenavaa teltoissa ja 3-6 nuorta kouluttajaa, pärjättiin).
Suomen Invalidien Urheiluliitossa perustin vammaisten purjehduskoulutuksen ja vedin sitä kymmenkunta vuotta liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisille. Suomen Purjehtijaliiton toiminnanjohtajana 12 vuotta, tiedotuspäällikkönä ja Purjehtija-Seglaren lehden päätoimittajana 7-8 vuotta, kilpailujärjestäjien kouluttajana ym., Kansainvälisen Purjehtijaliiton (IYRU/ISAF) vammaispurjehduskomitean sekä koulutus- ja kehityskomitean jäsenenä 8 vuotta. Kansainvälisen Vammaispurjehdusliiton (IFDS) hallituksen jäsenenä 13 vuotta. Suomen Lightningliiton hallituksen jäsenenä noin 10 vuotta. Suomen 2.4 mR liiton perustajana ja hallituksen jäsenenä noin 6-7 v. ja kansainvälisen 2.4 mR liiton perustajana ja hallituksen jäsenenä noin 4-5 v. Eiköhän tässä jo riitä…
Raimo Aromaa/ Eija Telaranta